official confession of feeling insane.

Kuolleet mehiläiset tippuvat syliini katsoessani tuulisena päivänä taivaalle. Ne juoksevat tuulenvireen mukana kuin hiekanjyvät ja hellästi ne laskeutuvat käsivarsilleni. Pitkät hiukseni liehuvat pääni takana nauhoina, kauniina ja monivärisenä ne lähettävät osan minusta tuulen mukaan, palkkioksi. Katsellessani kuolleita mehiläisiä sydäntäni kipristää, kuin joku olisi laskenut käsivarsilleni vastasyntyneeni henkihievereissä ilman mahdollisuutta pelastua. Minun tehtävänäni on turvata tuota vastasyntynyttä viimeiseen hengenvetoon, minun on haudattava mehiläiseni syvälle ja olla kertomatta kenellekkään mitä pyysin.

Herään taas hikisenä ja katson ympärilleni, kello on kolme. Viereisellä tyynyllä sotkuinen kasa tukkaa tuhisee ja se tuhina rauhoittaa minua kuten aina, ajattelen taas mehiläisiä ja painan pääni tyynyyn nukahtaen uudestaan unettomaan uneen.

Seuraavana yönä tuuli tulee takaisin, tuodessaan mukanaan kuolleita mehiläisiä. Seison alastomana pienen metsäpuron reunalla ja itken vuolaasti, sisäreiteni ovat veren peitossa. Ympärilläni on verenpunertamia liinoja ja vaatteiden riekaleita, olen yrittänyt pestä verta pois, hangata surua ja syntiä joka vuotaa minusta. Tuuli tuo mehiläiset virtaavan veden pintaan ja itkuni taukoaa, katselen veden mukana kulkevia kuolleita mehiläisiä ja sydämeni kavahtaa, halveksun. Kuinka joku saattaa häpäistä minut niin, lähettää suurimman suruni äärelle kuolleita mehiläisiä muistuttamaan minua siitä kuinka kaikki on kuolevaista eikä kenenkään veri virtaa ikuisesti.

Yhtäkkiä istun savuisessa huoneessa kasvot vastakkain vanhan, rypyistä kasatun naisen kanssa. Naisen kasvoilla näkyy tuhansien vuosien elämä, jokaisella uurteella on tarina ja noiden tuhansien tarinoiden välistä minua katsoo tuhansien tähtien lailla pilkottavat silmät. Silmät, jotka keskustelevat kanssani kertoen minulle tarinaa entisistä ja tulevista maailmoista, taruista ja tulevista uurteista kaikkeuden kasvoilla. Nainen nostaa kätensä rintansa kohdalle irrottamatta polttavaa katsettaan minusta, pieni hymy kaartuu hänen huulilleen. Tuon hymyn aiheuttama muutos on järisyttävä, naisen kasvot muuttavat muotoaan uurteiden siirtyessä vaihtoehtoisille paikoilleen. Naisen kasvojen muuttuessa ja kehittyessä levottomuus hiipii hiljaa selkärankaani pitkin ja kavahdan kylmistä väreistä. Nainen avaa suunsa ammolleen, edelleen pistävät silmät naulattuna minuun. Yksi, hitaasti lentävä mehiläinen lentää ulos naisen suusta ja laskeutuu kädelleni pyörien siinä hetken kuin etsien paikkaa jonne pysähtyä ja sydämeni täyttää kiitollisuus tuota vanhaa naista kohtaan, tunnen rakastavani tuota vanhaa naista koko sydämestäni, hän on pelastanut minut, hän on pelastanut meidät.

Herätessäni unesta rauhaisissa tunnelmissa katson kelloa ja nousen sängystä ja keitän kahvia ajatellen tuota kummallista vanhaa naista ja kaikkia niitä mehiläisiä kun tunnen kädet vyötärölläni, pienellä vatsallani. Ajatukseni kaikkoaa kahvintuoksuun ja aamuiseen rakkauteen.