Mahtavaa ajatusten juoksua pitkin maailman laitamia, värityskirjan kaltaisia, valtaamattomia maita.
Kaikki on minun väritettävissäni, minä väritän maailmaa omaksi ilokseni, nurmen siniseksi ja taivaan syöksemään purppuraa. Purppurasta pistävät esiin maitokahvin väriset pilvet, jotka leijuvat kevyesti tuulen mukana, tanssien sen kaarevalla lanteella, kohti muita muodollisuuksia.
Nyt on varmasti aika, hyvä lukija valaista sinua pilven todellisesta luonteesta, koska se on paljon monimutkaisempi kuin tieteen selittämä kiertokulku jossa pilvet nousisivat muka maasta, kosteutena taivaalle ja sataisivat taas alas. Kuka haluaisi elää tylsää elämää, ylös, alas, ylös, alas ? Tylsyys saattaa kärsijänsä niin usein ahdingon partaalle, ettei tarkkoja lukuja ehditä edes laskea.
Vilkas mieleni on taas saattamassa meitä kauemmas pilven sisimmästä olemuksesta, joka on niinkin simppeli kuin sokeri. Sokerihan on (vaikka vain harva tietää sen) peräisin sokerivuorista, joista sitä kaavitaan kovalla työllä kilon pusseihin, joita myydään monessa kaupassa ympäri maailmaa.
Sokerivuoret ovat yksi maailman mielenkiintoisimmista paikoista, mikä saattaa johtua sen vaarallisuudesta. Sokerivuorille päästäkseen täytyy kulkea halki suurten tomusokeritasankojen, joita on monien satojen kilometrien mitalta sokerivuorten ympäristössä. Tomusokeritasankoja ylittäessä täytyy olla aina hengityssuoja ja suojalasit, koska tomusokerin tunkeutuessa silmiin ja hengitysteihin lopputulos on kaamea. Kuolema on hidas ja tuskainen, sokerin levitessä suurissa määrin uhrin verenkiertoon ja sitä kautta aivoihin, aiheuttaen sokerin yliannostuksen joka taas puolestaan aiheuttaa sokerista tulevan energian pakollisen purkautumisen. Suoraan sanottuna tämä tarkoittaa sitä että uhri tärisee itsensä hengiltä, usein tukehtuen omaan oksennukseensa tai kieleensä. Tälläistä tapahtuu kuitenkin vain harvoin nykypäivänä, koska sokerikaavinnan ammattilaiset on koulutettu työskentelemään sokerivuorilla ja sen läheisyydessä taidokkaasti.
Sokerivuoria tarkastellessamme, ja päästessämme lähemmäs pilvien suurta salaisuutta, näemme mitä sokerivuorten juurella on. Näkyä on vaikea kuvailla tarkasti, koska se on häikäisevä, kirjaimellisesti. Sokerivuoren juurella olevat sokerikristallit loistavat auringonvaloa jokaiseen suuntaan, ja pimennetyt suojalasit ovat välttämättömät. Suojalasien kätköistä näkee korkealle nousevat kristallit ja näky salpaa hengityksen kokeneemmaltakin konkarilta, mutta kokeneimmankin konkarin mielessä pyörii varmasti myös toinen ajatus, huipulle kapuaminen.
Kapuamisprojektin vaikeutta sen enempää korostamatta totean sen olevan kauhea. Huipulle päästyään ammattimiehet aloittavat kiivaan naputuksen, pienenpienillä vasara taltta yhdistelmällään he irrottavat varoen vuoren huipusta paloja, jotka ovat kidesokeria. Heidän naputtaessaan ja käyttäessään taitavia käsiään ilmaan lehahtaa jokaisesta iskusta pieni tomusokeripilvi, joka kasautuu suuremmaksi ja suuremmaksi naputusten käydessä kiivaammiksi. Tomusokeri kiinnittyy ilman kosteuteen luoden hattarapilviä jotka voivat kiertää vaikka koko maailman, mutta palavat aina takaisin tutulle tasangolleen ja ropisevat maahan suurentaen tomusokeritasankoa taas yhden pilvellisen verran. Pilvien suuri salaisuus on sen syntypaikka, jonka tietävät vai alan ammattilaiset jotka raatavat makean kahvisi ja sokeripullasi takia vuoden ympäri hengenvaarallisissa olosuhteissaan. Ainut asia mikä saa mieleni ihmetyksen partaalle, on se miksi kilo sokeria maksaa vain euron kun sen tuotto, salassapito ja kuljetus tulee maksamaan tuhansia yhtä pullapitkoa kohden?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti